Tekoälyn uusia tuulia ja oppimisen intoa Digisiivet 55+ luokkakokouksessa

Digisiivet -55 osallistujat kokoontuivat yhteen 29.10.2024 jakamaan ajatuksia ja kokemuksia koulutuksesta ensimmäiseen Digisiivet 55+ luokkakokoukseen. Luokkakokouksen aikana kuultiin Jukka Lehtorannan herättelevä puheenvuoro Tekoälyn nykyisistä ja tulevista käyttömahdollisuuksista, keskusteltiin mm. tekoälyn etiikasta ja tekijänoikeuksista, tutustuttiin muutamien työkalujen uusiin ominaisuuksiin ja mietittiin miten oppimista voisi jatkaa tästä eteenpäin itsenäisesti ja yhdessä muiden kanssa.

Luokkakokouksen osallistujat. Kouluttajat Kari ja Lauri eturivissä. Kuva Kristiina Pitkänen.

Jukka Lehtoranta esitteli omassa puheenvuorossaan, mitä kaikkea tekoälyn avulla voi jo nyt tehdä. Osallistujia hämmästytti etenkin tekoälyn puheohjattavuus ja äänentuottaminen. ChatGPT:n maksullista äänilisäominaisuutta hyödyntävässä esimerkissä Jukka pyysi tekoälyn lukemaan tekstin kuin sarjakuvahahmo tai kuin uskottava uutistenlukija – ero oli melkoinen!

Tekoälyä hyödynnetään jo monissa tehtävissä, mutta Jukka huomautti että olemme vasta alkutaipaleella. Vaikka jotkin tekoälymallit, kuten shakkiohjelmat tai proteiinien suunnittelussa käytettävä tekoäly, ovat erittäin kehittyneitä, suurin osa tällä hetkellä käytössä olevasta tekoälystä toimii vielä perustasolla. Tulevina vuosina saatamme kuitenkin nähdä siirtymisen kehittyneemmille tasoille, mikä voi tuoda valtavan harppauksen eteenpäin. 

Jukka Lehtoranta luokkakokouksessa. Kuva: Lauri Ylä-Jussila.

Tekoälyn kehityksen myötä nousee myös uusia riskejä. Luokkakokouksen osallistujia mietitytti erityisesti manipulaation mahdollisuus. Jukka vahvisti, että jos tekoälylle syötetään toistuvasti väärää tai ristiriitaista tietoa, se voi oppia virheellisiä toimintamalleja. Tämä asettaa haasteita sekä käyttäjille että kehittäjille, ja korostaa vastuullisen tekoälyn sekä lainsäädännöllisen sääntelyn tarvetta. 

Keskusteluissa sivuttiin myös tekoälyn tarjoamia käytännön mahdollisuuksia. Tekoäly kykenee jo nyt luomaan realistisia videoita henkilöistä, jos sillä on käytössään yksinkertainen ääninäyte ja kasvokuva. Tällaiset mahdollisuudet voivat olla arvokkaita esimerkiksi koulutuksessa, mutta samalla ne herättävät kysymyksiä tietosuojasta ja eettisistä käytöstä. Tulevaisuudessa tekoäly voi ehkä mukauttaa ilmaisuaan myös tunnetilojen mukaan. Ajatuksena tekoäly, joka voisi esimerkiksi katsoa televisiota ja keskustella ohjelmista kanssamme, herätti hilpeyttä osallistujissa.

Oman osaamisen päivitystä vertaistuen avulla

Luokkakokouksessa pohdimme myös miten digitaalisia taitoja ja tekoälyosaamista voitaisiin vahvistaa erityisesti yli 55-vuotiaiden keskuudessa. Tavoitteena kun on arjen sujuvoittaminen ja digitaalisten työkalujen tuominen tutuksi. Keskustelimme vertaistuen merkityksestä, joka nähtiin merkittäväksi oppimista edistäväksi tekijäksi. Myös puolivuosittaisia etä- tai läsnätapaamisia toivottiin. Jatkuvasti kehittyvän tekoälyn kanssa oma osaaminen vaatii jatkuvaa päivitystä, joten ryhmän voimaa ja vertaistukea kannattaa hyödyntää.

Luokkakokouksessa käytiin läpi myös osaamismerkkejä, joita kurssilaiset ovat oikeutettuja hakemaan kurssin jälkeen. Digitaitomerkistön perustason -osaamismerkki antaa konkreettisen tavan osoittaa omaa osaamista. Osaamismerkkien hakeminen on myös oiva tapa kerrata kurssilla opittua ja treenata omia tiedonhakutaitoja ja tekoälyn käyttövalmiuksia.

Lopuksi luokkakokoukseen osallistujat kiittivät Lauria ja Karia vuolaasti heidän rauhallisesta ja ihmisläheisestä koulutustavasta. Toivomme, että kaikki osallistujat saivat kurssilta ja luokkakokouksesta lisää ilmaa Digisiipiensä alle. Oppimisen intoa ja iloa jatkoon! 

Jätä kommentti